Ihanaa, joulu on lähellä ja on voi viettää aikaa muutenkin kuin koulun parissa. Aion käyttää loman Ludden kanssa touhuten. Aivan mahtavaa, kun pystyy lähtemää pitkälle lenkille valoisaan aikaan. Pystyy tokoilla muuaallakin kuin kotona, koska en tykkää treenata katulamppujen valossa - puolihämärässä. Uskon, että tuo hämäryys juuri vie innostustani treenaamisesta, valaistu halli lähellä olisi todella kiva.

 Koiratanssin temput ovat kuitenkin ruvenneet vaihtumaan taas tokoon päin. Ne vuorottelevat näköjään keskenään. Jossain vaiheessa (tämän vuoden alkupuolella) nimittäin oli samalla tavalla yksi pätkä, että koiratanssia jaksoin treenata, mutta tokoa ei niin huvittanut. Ehkä hyvä näin, että huomaan milloin oma kiinnostus alkaa lopahtaa, koska se tuskin on rakentavaa Luddenkaan kiinnostukselle.
Siis treenata puoliteholla. ;-)

 Jos nimittäin minua ei kiinnosta niin sillon ei Luddeakaan. Kaikki rupee menemään pieleen tai keskinkertaisesti, vaikka ne ennen olisivat sujuneet suht hyvin. Sitten suutun itselleni ja keskeytän treenit, kuitenkin mahdollisimman positiivisesti ja yritän pelastaa tilanteen.
 Hermojen hallinta kehittyy kummasti treenatessa ja rupeaa tutkimaan asioita eri näkökulmista. Miksi koira ei toimi? Miten saisin ratkaistua asian? Yritinkö parhaani? > Sitten tajuaa, että syy on lähes aina siinä hihnan yläpäässä eikä koirassa. Rupeaa tutkailemaan tilannetta ja yleensä se ratkaisu löytyykin.  
 Asioiden miettiminen ja oivaltaminen. Onnistumisen ilo, koiran ilo ja yhteistyö. Ja että molemmilla on yhdessä hauskaa. Siinä piilee (tai uskoisin näin) ainakin oma mielenkiintoni kaikenlaiseen touhuumiseen koiran kanssa. Se, että ymmärtää miksi näin kävi. Miksi koira teki "väärin". Kuinka voin korjata tilanteen. Kuinka tämän asian voi opettaa sille ja jos se uusi asia ei ota millään onnistuakseen joutuu miettimään uuden suunnitelman ja tavan, jolla sen toteuttaa. Treeneissä ja koirakerhon koulutuksissa tapaa uusia tuttavuuksia. Niin koira kuin ihmisystäviäkin.

 Nyt on ikävä kunnon treenikavereita, joiden puhelinnumerot kadotin, kun puhelimeni hajosi syksyllä.
Tekee nimittäin mieli treenata ryhmällä tokoa. Yksinkin se on kivaa, mutta edes kerran kahdessa viikossa seura saisi minut ryhdistäytymään ja asettamaan taas selvät tavoitteet.

Eilen oltiin vähän alle 10 km lenkillä, hölkkää ja kävelyä 2 tuntia. Sitten kotimatkalla tuli sellanen fiilis, että otetaampa vähän tokoa :D Seuraaminen ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta meni hyvin. Oli aktiivinen, vaikka jätätti välillä. Korjasi huomautuksesta nopeasti. Eipä oikeen muuta tehty, kun seuraamista ja pari sivulle tuloa. Seuraamisessa otettiin askeleen pituisesta pidempään. Käännöksiä tehtiin aika vähän..