Villakoiran tassut sai kyytiä, kun ajelin takamuksen lyhkäseksi. Näyttää taas portugeesiltä, mutta ns. pitkä karva edessä on kuitenkin vain 7 cm pituista..mittasin viivottimella. =D

 Kampaamisesta on tullut taas osa arkea. Melkein joka päivä täytyy kammata ainakin mahanalunen ja kyyärpäät, ettei tulisi takkuja. Niiltä ollaan onneksi vältytty tähän saakka. Eikä niitä kyllä ihan helposti näin lyhyeen turkkiin tulekkaan, ainakaan pahoja. Takkuja kyllä ehtii vielä tulemaan, vaikka kaikkeni yritän niiden poissa pitämiseksi tehdä. Olen nimittäin saanut huomata kantapään kautta, että paljon helpommalla pääsee kampaamalla koko koiran säännöllisesti kuin avaamalla jo syntyneitä takkuja.

 Peppu on vitivalkoinen ja muualta koiruus onkin kellertävämpi. Liekkö takapään valkoisuus johtune siitä, että se sai kesällä aurinkoa, vai se että karvat ajellaan peräpäästä paljon useammin kuin edestä. Tai sitten molemmat yhdessä. Tälläistä teoriaa, että karvan ajaminen monta kertaa vaalentaisi sitä, esitti trimmaaja, jolla olin TETissä syksyllä. Hän kertoi, että snautserit vaalenevat ainakin sen takia.  
 Ennenhän snautserit olivat kokonaan nypittäviä, mutta nykyään niidenkin karvoja lyhennellään trimmerillä. Joillakin yksilöillä on kuulemma niin pehmeä karva ja herkkä iho, että nyppiminen on mahdotonta (niin, että se olisi koiralle siedettävää). Tämä on vain kuultua juttua ja yhden ihmisen mielipide. Minulla ei kyseisitä koirista ole kokemusta eikä tietoa tai perehtymystä, joten en ota asiaan kantaa
 Äsköinen kappale ei liittynyt Luddeen tai sen kuulumisiin, mutta karvojen ajamiseen ja tulla tupsahti vain mieleen.. 
 

                       2139922.jpg
                         Kuva otettu 21.10.2008 eli karva on kasvanut tosta jo jonkin verran.