Kaikenlaista on tapahtunut, niin kivaa kuin myös ikävääkin.
Aloitetaan ikävästä. Se tapahtui tänään. Ludde oli mun mukana tallilla tänää. Se saa yleensä olla vapaana, koska tulee ihan kaikkien kanssa toimeen. Niin eläinten kuin ihmistenkin kanssa.
 Nooo.. tällä tallilla, jolla me käydään on koira, joka on tosi agressiivinen suurimmalle osalle toisista koirista. Erityisesti toiset urokset kokee uhaksi. Tää vihanen koira on siis myös uros ja sen nimi on Nökö... Oltiin menossa talliin sisälle, mutta sitten tän Nökön omistaja tuli ovella vastaan ja ilmotti, että Nökö on siellä. Kysyin onko se kiinni, vastaus oli että on. Sanoin, että me mennää sitte tuolta toisesta ovesta..
 Kierrettiin sitten sieltä toisesta ovesta. Oltiin tallissa vähän aikaa ja mun piti mennä hakemaan hoitohevosen kaapista sen päiväkirjaa. Jätin Ludden istumaan ja annoin komennon "paikka". Lähdin kävelemään sinne kaapille ja Ludde istu nätisti, kun vilkasin.
Yhtäkkiä Nökö syöksyiki jo mua vastaan käytävällä ja hihna roikkui vaan perässä. Ludde istui vieläkin kuuliaisesti paikalla, kun käännyin ympäri. Sitten Nökö olikin jo hyppäämässä Ludden niskaan ja Ludde huutaa ja lähtee karkuun. Nökö painoi perässä kuin höyryjuna ja jatkoi hyökkäystä. Mä lähdin niiden perään ja huusin. Nökö ei kuulle mitään. Ludde kuuli, muttei pystyny tulemaan, koska Nökö oli sen päällä puremassa ja murisemassa. Ludde oli niin hämillään tästä yllätyshyokkäyksestä, ettei edes yrittäny purra/puolustautua vaan heitti selälleen makuulle ja alistui. Nökö jatkoi tästäkin huolimatta puremista.
 Mä en uskaltanu mennä väliin, koska Nökö on välillä ihmisiäkin kohtaan hyökkäävä (silloin, jos tapahtuu jotain sitä alistavaa tai sen komentamista, sille vieraan ihmisen taholta).En siis pystynyt tekemään mitään. Onneksi Nökön omistaja tuli ja otti koiransa pois ja komensi.
 Ludde oli vähän aikaa melko pelokas, mikä on paremmin kuin hyvin ymmärrettävää. Annoin sen rauhoittua itekseen ja tarkastin sen jälkeen, ettei sattunut mitään fyysistä vahinkoa. Kaikki kunnossa. Ludden henkinen palautuminen oli kyllä ihan ihmeen nopeaa!! Nimittäin tilanteen lauettua se oli jo alle minuutin päästä täydellisen normaali: iloinen ja leikkisä oma itsensä! Itsetunto taitaa siis olla kohdillaan ja hyvä niin.

 Taas kerran voin olla niin ylpeä Luddesta. Se ei tehnyt mitään väärää. Ei edes puolustautunut, mutta se saattaa johtua myös siitä, että hyökkäys oli todellakin aivan ennalta arvaamaton. Ludde ei ole arka eikä ihan pehmeä, vaan mielen kovuuttakin löytyy :)
 Ei ainakaan jäänyt toistaiseksi havaittavaa pelkoa Nököä kohtaan. Sen todistaa se, ettei käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti, kun nähtiin Nökö vielä myöhemmin tänään..Ludde oli kiinnostunut eikä aristellut...sellainen se on aina toisia koiria kohtaan..

KESKIVIIKKO 18.2.2009

Luddella oli pesupäivä. Eka kampasin ja sitten mentiin suihkuun. Otin aikaa ihan hyvikseen, että kauanko menee pesuun ja föönaukseen. Pesuun meni n. 40 min ja kuivaukseen 50 min. Kuivaus kesti sen takia niin kauan, että föönasin karstalla ihan piikkisuoraksi :) lopputulos oli aika koominen. Pitkät karvat sojottivat suoraan pystyssä joka suuntaan, koska karva ei ole vielä niin pitkää, että se laskeutuisi..

LAUANTAI 14.2.2009

Otettiin tottista iltalenkillä. Jauhettiin seuraamista, sivulle tuloa erilaisilla tavoilla. Seuraaminen ok, mutta parantamista vielä on > jätättää välillä aika pahasti.