Käytiin avaamassa "näyttelykausi 2009" tänään Viikissä pidetyssä mätsärissä. Kehät alkoivat myöhässä noin puoli tuntia tai jotain siihen suuntaan. Me ei kauheasti katseltu kelloa :D Oli ihan hyvä ilma, vaikka tuuli olikin kylmää.

Odotellessa istuskeltiin ja kammattiin koiria Lindan kanssa, katseltiin muiden touhuja ja juteltiin. Myös yksi tuttu nähtiin, nimittäin Ludden valkoinen sisko Chinja-sisko eli Pennydale Chinchilla. Chinja oli lyhyessä turkissa ja alempana pari kuvaa siitä. Annettiin sisarusten moikata toisiaan toisinsanoen riekkua hetken. Tuntuivat tunnistavan toisensa ja olivatkin tosi iloisia :)

Ludde käyttäytyi kehässä tosi nätisti, mutta oli mun mielestä vähän löysä. Kolmio meni hyvin ja jaksoi seistä, vaikkakin sitä oli tosi vähän. Tuomari tykkäsi Luddesta punaisen nauhan verran, muttei sijoittanut kymmenen parhaan joukkoon.
 Olen tyytyväinen punaiseen nauhaan, koska sinisiäkin on tullut ;) ei sillä sijoituksella niin suurta merkitystä.
 Lululla meni samalla lailla eli punainen nauha, muttei jatkopaikkaa. Kehän jälkeen mentiin vielä ottamaan vähän epävirallisempia kuvia Lulusta ja Luddesta.

Paluumatka sujui bussilla Westendiin ja sieltä autokyydillä kotiin. Ludde nukkui melkein koko matkan kotiin asti. Varmaan useamman tunnin raittiissa ulkoilmassa vietetty härdelli teki tehtävänsä. Lulu, joka oli ensimmäistä kertaa bussissa, käyttäytyi myöskin hyvin :)


1240162418_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240162090_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

           1240164051_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240160444_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240162036_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ludde on imuroinut sen verran hiekkaa ja pölyä ulkoota, että pesu on taas kohta edessä.