Hannele oli ilmoittanut Ludden Vesikoirat ry:n järjestämään luonnetestiin, joka pidettiin Helsingissä lauantaina.
Tuomareina olivat Bengt Söderholm ja Pirjo Ojala-Laine.

Aamulla Hannele tuli hakemaan meidät Ludden kanssa kotoa. Ajomatka ei ollut kovinkaan pitkä, mutta ihan ilman säätöä ei kuitenkaan päästy perille asti. Opasteet luonnetestipaikalle olisi olleet hyvät, sillä paikka oli aika syrjässä.. Perille kuitenkin päästiin ja ajoissa.
  Tajusin myös autossa, että Luddella oli puolikuristava panta kaulassa, vaikka testissä pitäisi olla kiinteä. Tuli vähän hätä, koska oli aamu ja kaikki kaupat ei ollu auki vielä sillon. Hannele päätti, että vie meidät eka paikanpäälle ja käy sitten ostamassa jonkun pannan ruokakaupasta. Meillä kävi kuitenkin hyvä truuri, sillä testipaikalla oli panta, jota sai lainata :-)

Itse testi sujui Ludden osalta muuten tosi hyvin, mutta jostain syystä se ei innostunut leikkimään yhtään. Sitä ei kiinnostanut mikään leluista mitä tuomari tai minä yritin sitä innostaa... Ehkä se ajatteli ettei isot miehet leiki niin julkisilla paikoilla ja kun kaikki vielä tuijottavat :D
Normaalioloissa Luddea saa "liitämään" ilmassa niin, että se roikkuu lelusta.. se vaan roikkuu siinä..
Tästä leikkimättömyydestä ropotettiin 10- pistettä.

  1. Toimintakyky        +1, Kohtuullinen
  2. Terävyys               +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  3. Puolustushalu        +1 Pieni
  4. Taistelutahto         -1 Pieni
  5. Hermorakenne       +1 Hieman rauhaton
  6. Temperamentti      +2 Kohtuullisen vilkas
  7. Kovuus                   +3 Kohtullisen kova
  8. Luoksepäästävyys   +2 Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  9. Laukaisupelottomus:    Laukaisuvarma

(Lisätty jälkikäteen)